Blogi

Miltä hukkuva näyttää?

Miltä hukkuva näyttää?

Juhannuksen postaus sai eri sivustoilla hyvää keskustelua aikaan  vesiturvallisuudesta ja lasten rohkaisemisesta kertomiseen kotona, jos jotain on sattunut. Kiitos siitä teille kaikille!

Edellisessä postauksessa linkitin aikuisille hyvää kertausmateriaalia vesiturvallisuusasioihin. Yritin nyt vielä etsiä materiaalia, jossa käsiteltäisiin hukkuvan tunnistamista lapsen näkökulmasta. Mielestäni on ehdottoman tärkeää, että lapset harjoittelevat jo varhaisessa vaiheessa vedestä pelastamista, jos kohtaavat hukkumisriskissä olevan. Mutta miten he osaavat toimia oikea-aikaisesti, jos eivät tiedä, miltä hukkuva näyttää?

Yllätyksekseni varsinaista opetusmateriaalia / videota hukkuvan tunnistamisesta ei suomenkielisenä löytynyt, joka olisi a) oikeaoppinen ja b) lapsille suunnattu. Vinkki jollekin videoalan ammattilaiselle 😉

Tässä kuitenkin muutamia vinkkejä ja linkkejä eri sivustoille, joista voi löytää materiaalia lapsen kanssa läpikäytäväksi.

  • Amerikan Punaisen Ristin teettämät “Longfellow’s WHALE Tales” -videot, joissa animoitu valas opettaa lapsille vesiturvallisuudesta. Joka videossa on myös näytelty tilanne, joka hahmottaa kohtuuhyvin asiaa myös kieltä ymmärtämättömälle. Videot löydät täältä.

  • Vedestä pelastamista voi kerrata lapsen kanssa vaikkapa tämän YLEn H2O Pro – opi uimaan -jakson avulla. Katso video täältä.

  • Vesisankarit -hanke on useiden järjestöjen yhteistyöhanke, jossa lapsille opetetaan vesiturvataitoja erilaisilla rasteilla päivän mittaisessa tapahtumassa. Sivustolla on myös materiaalia aiheesta niin kouluihin kuin koteihinkin. Vesisankarit-tapahtumia järjestetään ympäri Suomen sekä kouluille että avoimina tapahtumina. Kannattaa seurata tapahtumakalenteria! (Korona-aika on sekoittanut näidenkin tapahtumien järjestämistä, mutta tulevaisuudessa suosittelen lämpimästi 😊 )

  • Ja loppuun vielä se Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto ry:n ohje hukkuvan tunnistamisesta. Hukkuvan tunnistaminen ei ole koskaan yksiselitteistä eikä todellakaan aina helppoa. Erityisesti lapsen kohdalla haasteellista on, että lapsi hukkuessaan saattaa näyttää vain leikkivän tai sukeltelevan. Hyvä vinkki SUH:n sivuilla onkin, että KYSY, ONKO KAIKKI KUNNOSSA. Jos henkilö ei pysty vastaamaan, AUTA HETI.

Kun juhannuksesta jäi yksi tilastomerkintä tulematta

Kun juhannuksesta jäi yksi tilastomerkintä tulematta

Miten tunnistat hukkumisvaarassa olevan henkilön? Näitä ohjeita olen kerrannut sekä itse että toisia kouluttaessani. Vasta tosielämän kokemus sai minut ymmärtämään, miten vaikea leikkivien lasten laumasta on huomata se, jolla ei voimat enää riittäneetkään.

Helteisin juhannusaatto aikoihin, maalaistunut kaupunkilaisnainen saanut puuhata peltotöissä päivän ja tiedossa iltavirkistäytyminen vihtiläisellä uimarannalla perheen kanssa. Parasta juhannuspuuhaa ikinä!

Rannalla jäin vielä hetkeksi uimaan, kun perheemme 2–vuotias siirtyi jo isänsä kanssa rannalle lämmittelemään. Ympärillä oli paljon lapsia leikkimässä, sukeltelemassa ja hyppimässä veteen. Aikuisia, myös pienten lasten kanssa, viilentäytymässä helteisenä päivänä. Iloiset äänet, nauru ja kiljunta kuului ympärillä. Selkäni takana kuului jonkun kiljahtaen huutama “Pojaaaaat!”. Ihan normaalia, mutta jostain syystä se terävöitti aistejani, en siihen kuitenkaan enempää ajatuksiani siirtänyt.

Päätin uida vielä yhden pienen lenkin, ihan vaan kun olin veteen asti uskaltautunut (minuahan kun ei kylmään veteen saa, nyt +24 -asteinen lampi oli minulle juuri ja juuri siedettävän rajoissa, heh!). Samalla jäin katsomaan kolmen, arviolta 79-vuotiaiden lasten ryhmää, jotka olivat aiemmin sukellelleet ympärillämme. Jäin seuraamaan porukan nuorinta, joka näytti hyppelevän jotenkin hassusti pohjasta vauhtia ottaen, pinnan alle toistuvasti vajoten. Sen pienen hetken jälkeen tajusin, että kyseessä ei tainnutkaan olla leikki. Samassa myös lapsi henkäisi ystävälleen: “AUTA!”

Leikkiä vai totisinta totta?

Aika monta asiaa ehtii mielessä juosta tuona lyhyenä aikana. Ehdin ajatella, että hei, tässä on kymmeniä ihmisiä ympärillä, ei kai kukaan voi hukkua oikeasti ihmisten keskellä? Ohjeissa aina sanotaan, että hukkuva on hiljaisin. Tuostahan lähti vielä ääni? Kukaan muukaan ei reagoi, olenkohan väärässä, sen kaverihan myös sanoi että ei sulla ole hätää? Ajallisesti ei kulunut kauaakaan kun olin lapsen luona, onnekseni hän oli valmiiksi jo aika lähellä. Nostin hänet veden alta ja kannoin itkevän ja hengästyneen lapsen rannalle.

Tilanteessa selvittiin säikähdyksellä, lapsi voi hyvin ja jatkoi hetken itkettyään taas sukeltelua, onneksi matalammassa osassa rantaa. 

Jälkikäteen tilanne jäi kuitenkin mietityttämään todella paljon. Miten vaikea remuavasta lapsilaumasta onkaan huomata hukkuva henkilö. Entä, jos hän olisi ollut syvemmällä ja riuhtova aikuinen? Riittäisikö omat voimani ja uimataitoni, tai olisinko huutamalla saanut apua henkilön vedestä pelastamiseen? Muistaisinko oikean tavan kuljettaa henkilö rantaan?

“Aiotko kertoa tästä kotona?”

Kuitenkin se asia, joka mieltäni ensiapukouluttajana sekä pienen lapsen äitinä eniten jäi vaivaamaan, surettamaankin, oli seurassa olleen lapsen ensimmäinen kysymys kun hän saapui rannalle tuon lapsen luo: “Aiotko kertoa tästä kotona?”

Se, mistä toivoisin saavani heräteltyä keskustelua on, miten rohkaista lasta myös silloin, kun on toiminut vastoin ohjeita, uskaltautumaan kertoa jos jotain tapahtuu? Miten voimme luottaa lapsemme yksin liikenteeseen voiden luottaa siihen, että hän tilanteessa kuin tilanteessa uskaltaa kertoa, jos on joutunut vaaratilanteeseen? Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry:n sivuilla törmäsin raporttiin “Hukkuminen pelastuneiden silmin – raportti läheltä piti -tilanteista”. Siellä haastatteluissa nousi esiin tämä sama ongelma. Niin lapset kuin myös aikuiset olivat kertoneet, etteivät kehdanneet / uskaltaneet kertoa läheltä piti-tilanteesta kenellekään, usein häpeän vuoksi.

Millä keinoin sinä pystyt vahvistamaan lapsesi luottamuksen tunnetta niin, että hän AINA uskaltaisi tulla kertomaan sinulle, jos jotain tapahtuu? Itselläni on tähän irtipäästämiseen vielä sen verran aikaa, että ilolla otan kaikki ideat vastaan!

Tässä tapauksessa kävin vielä lähtiessäni varmistamassa, että hän voi hyvin ja vannotin kertomaan kotona vanhemmille tapahtuneesta. Toivon todella, että hän teki niin.

En missään nimessä halua tekstin syyllistävän ketään, koska tilanne oli monen onnettoman yhteensattuman tulosta. Kyseinen lapsi osasi hienoja sukellustemppuja, mutta varsinainen uimataito eikä voimat riittäneet niin pitkään matkaan kohdassa, jossa jalat eivät ylettäneet pohjaan. Lapsen seurassa olleet kaksi hiukan vanhempaa (?) lasta olivat hekin aivan liian nuoria olemaan vastuussa uimataidottomasta lapsesta eikä heiltä voi olettaa, että he olisivat osanneet tunnistaa vaaran merkit. Uskon myös, että lasten vanhemmat ovat varmasti ohjeistaneet lapsia, että liian syvälle ei mennä. On hyvin helppo “ihan vähän vaan lipsua” säännöistä, kun kahdella muulla lapsella oli varmasti halu (sekä myös taitoa) uida enemmän ja ehkä turhan optimistiset kuvitelmat kolmannen uimataidosta, toisaalta hän ei varmasti myöskään halunnut olla “se huonompi”.

Turvallisuusohjeet ja pelastustaidot tutuksi koko perheelle

Tutustuthan aina uimarannalle mennessäsi pelastustauluun sekä -välineisiin: pelastusrenkaaseen, mahdolliseen pelastusveneeseen jne. Sopikaa myös aina yhteiset pelisäännöt: miten pitkälle kaveri lähtee, minkä reitin hän aikoo uida? Vastaako reitti taito- ja kuntotasoa? Muista, että lapsenkin kanssa on tärkeää käydä säännöllisesti läpi turvallisuusohjeet ja toimintakeinot hätätilanteessa.

Ja mitä tulee niihin pelastamisohjeisiin, kertaa sinäkin ne esimerkiksi täältä. Niin teen minäkin!

Helteistä juhannuksenjatkoa kaikesta huolimatta!

-Sanna

Ensiapua eilen, tänään ja huomenna

Ensiapua eilen, tänään ja huomenna

“Kiitos hyvin järjestetystä yksinyrittäjille räätälöidystä ensiapukurssista, varsinkin käytännön harjoittelut toivat varmuutta toimia myös todellisessa tilanteessa. Mitä enemmän kouluttamiasi henkilöitä kanssaihmisten joukossa on, sitä luottavaisempi olen että hädässä olevat ihmiset saavat tarvitsemaansa apua.” (Antti Tiittanen, Jantec Oy)

Kulunut vuosi on ollut meille antoisa, mahtavia koulutustilanteita, aktiivisia koulutettavia ja vakavasta aiheesta huolimatta myös naurua on riittänyt 😉 Paluu takaisin aktiiviseen työntekoon äitiysvapaiden jälkeen on sujunut huomaamatta näiden kokemusten kannattelemana.

Siitä suurin kiitos teille, kurssilaiset ja yhteistyökumppanit! ❤️

Mitä uutta ensi vuonna?

Ensi vuosi startataan hiukan muuttuvissa kuvioissa: kurssisisältöjen hiomista tulee tapahtumaan jonkin verran, muutokset Punainen Risti Ensiapu Oy:n koulutussopimuksissa tulevat vaikuttamaan myös meidän toimintaamme. Miten, se näkyy, kun päätös mahdollisesta kumppanuussopimuksesta on tehty. Joka tapauksessa ensiapukurssit eivät meiltä lopu ja jokaisesta kurssista saa osallistumistodistuksen. Punaisen Ristin koulutusohjelmien ulkopuolisten kurssien etuna on joustavampi mahdollisuus muokata kurssisisältöjä paremmin kohdeyleisön tarpeita vastaavaksi.

 Ilokseni voin ilmoittaa, että myös uusia kurssisisältöjä saadaan mukaan, kun kouluttajanamme toimiva Hannu Rintala saatiin koulutettua alkusammutuskoulutus AS1 -kouluttajaksi. 2020 aikana tarjolle tulee siis ensiapukurssisisältöjen lisäksi myös alkusammutuskoulutus työpaikoille, harrasteseurojen toimijoille ja muille porukoille! Hannu on kovan luokan toimija, jolla on sammutustehtävistä sekä ensihoidosta pitkä kokemus. Hannusta ja kursseista lisää alkuvuodesta 😊

Ensiapukoulutukset kouluttajan näkökulmasta

Joku minulta joskus kysyi, miksi valitsin juuri ensiapukouluttajan työn. Ehkäpä tuo Antin palaute kertoo sen parhaiten: niin kauan, kun on heitä, jotka eivät uskalla toimia auttamistilanteessa, niin kauan minulla on tekemistä. Jos kursseillani onnistun saamaan ihmisille lisää varmuutta siitä, että pystyy auttamaan vaikkapa ihan vain soittamalla 112, koen onnistuneeni.

 Jokainen ihminen pystyy olemaan hengenpelastaja 

 

 

 

Haluatko sinä olla kuolematon?

Haluatko sinä olla kuolematon?

]Koska liikennekuolematonta päivää vietettiin jälleen torstaina, laitetaan sen kunniaksi vuoden takainen teksti uudelle alustalle. Haluathan sinäkin olla kuolematon? 🙂

 Näin syksyn pimetessä, vesisateessa autoillessa tulee taas huomattua, miten haastavaa pimeässä ajaminen itse asiassa onkaan: ajovalot häviävät märkään asfalttiin ja näkyvyys on lähes olematon. Siinä ei aina kuskin tarkkaavaisuuskaan pysty estämään onnettomuuksia, jos jalankulkija tai muu tienkäyttäjä ei käytä asianmukaisia varusteita (heijastimia, valoja jne.),. Esimerkiksi Helsingin ratsupoliisin FB-sivuilla olevassa videossa näkyy hyvin, miten huonosti valoton pyörä tai heijastimeton jalankulkija näkyy. Siihen jos lisätään vaikkapa kuskin kännykän selailu tai väsyneenä ajaminen, vaaratilanteiden riski kasvaa erittäin suureksi

Kun auttajasta meinasi tulla autettava

Mieleeni muistuu yhä elävästi tapaus useamman vuoden takaa. Olin ajamassa Tuusulan moottoritiellä illalla, juurikin siinä ihanassa syyskelissä kun on pimeää ja vettä tulee ja ajovaloista ei tunnu olevan lainkaan apua, edes katuvalot eivät valaise riittävästi. Huomasin, että pientareella kauempana on auto ajanut ulos tieltä ja ihmisiä jo runsaasti paikalla auttamassa. Ollessani lähes tapahtumapaikan kohdalla huomasin äkisti, että aivan kaistan viereen on pysäköity pakettiauto: ei varoitusvilkkuja, ei kolmiota, ei virtaa päällä, että olisi edes valot toiminnassa. 

Samassa hetkessä tajusin, että autosta hyppäsi kuskin paikalta henkilö osin eteeni kaistalleni – tummissa vaatteissa, ei heijastinliiviä, ei vilkaisua taaksepäin tulevaa autoa kohti. Yhä tänä päivänä kiitän mitä vain korkeampia voimia, tuuria ja lottonumeroita siitä, että ehdin juuri ja juuri väistämään henkilön. Tämä ihminen kavereineen oli pysähtynyt tapahtumapaikalle pyyteettömänä ajatuksenaan auttaa mahdollisesti hätään joutunutta kanssaihmistä. Niin hienoa kuin se onkin, valitettavasti se meinasi koitua myös hänen kohtalokseen. Supersankarin viitasta puuttui tällä kertaa heijastin.

Pidä huoli itsestäsi

Kukaan ei ole vielä päässyt kurssiltani kuulematta lempifraasiani “rakasta itseäsi aina vähän enemmän kuin muita”. Auttamisen palo saattaa joskus kaventaa näkökenttäämme ja vaikeuttaa ympäristön havainnointia. Muista kuitenkin AINA, että sinun turvallisuutesi on ensisijaista! Auttajasta on tosi vähän apua, jos hänestä itsestäänkin tulee uhri. Mitä keinoja meillä siis on esimerkkitilanteessa?

KATSO YMPÄRILLESI, ennen kuin juokset tilannepaikalle. Tuleeko autoja? Onko tilannepaikka turvallinen mennä?

TEE ITSESI NÄKYVÄKSI. Heijastinliivin, heijastimen tai vastaavan avulla.

VAROITA MUUTA LIIKENNETTÄ. Auton hätävilkut, varoituskolmio (huom: riittävän kauas, auton katolla siitä ei ole iloa!), valo…    
Teethän tämän kaiken kuitenkin koko ajan oman turvallisuutesi huomioiden!

HUOMIOI KOKO AJAN YMPÄRISTÖÄ. Vaikka kuinka toivoisi, aina joskus joku saattaa siltikin olla ratissa ajatuksissaan eikä huomaakaan onnettomuuspaikkaa, pahimmillaan jopa törmää tien viereen pysäköityyn autoosi. Ethän ole silloin auton takana!

Vuosittain syyskuussa vietetään Euroopan liikennepoliisiverkosto TISPOL:n 2016 toimeenpanemaa liikennekuolematonta päivää. Project Edwardin (European Day Without A Road Death) tavoitteena pitkällä tähtäimellä on vähentää merkittävästi tieliikennekuolemia sekä vakavia loukkaantumisia paitsi Euroopassa, myös kaikkialla maailmassa.

 

Hyvin suunniteltu on puoliksi jo suojattu!

Hyvin suunniteltu on puoliksi jo suojattu!

Viikko sitten perjantaina 13.9. vietettiin valtakunnallista Tapaturmapäivää, lauantaina 14.9. taas Maailman ensiapupäivää.

Molempiin teemoihin sopii hyvin paras ohjenuora – varaudu, suojaa, ennakoi. Kaikkihan tietävät vanhan uskomuksen, että paras tapa suojautua sateelta on kantaa sateenvarjoa mukanaan. Sen totuudenperäisyydestä voimme toki olla montaa eri mieltä, mutta varautuminen ennalta tarjoaa ainakin mahdollisuuden päästä kuivana perille.

Tapaturmapäivä-kampanja keskittyi tänä vuonna erityisesti miesten tapaturmiin. Miesten osuus tapaturmaisissa kuolemissa on merkittävän suuri, vuonna 2017 65% ja työikäisissä jopa tapaturmakuolemista jopa 4/5 tapahtuu miehille. Kansallisen uhritutkimuksen (2017) tuloksissa näkyi, että koti- ja vapaa-ajan tapaturmien osuus miesten kaikista tapaturmista on 47% ja vastaajien mukaan niistä jopa 2/3 liittyivät kiireeseen yhtenä taustatekijänä.

Kun kiire ei kannata

“Mä ihan äkkiä vaan”, “Mä ihan pikaisesti käväisen”, “Ei mulla ole aikaa lukea käyttöohjeita”. Tuttuja lauseita monelle, hyvin tuttuja myös tapaturmiin joutuneille. Jälkikäteen on tylsä miettiä, kannattiko sittenkään “ihan pikaisesti” käväistä siellä katolla ilman turvavaljaita, “kipaista nopeasti” kiskalla fillarilla ilman kypärää, “testata vähän” ilman niiden käyttö- ja turvallisuusohjeiden lukaisua. Ja tämä sama koskee kyllä ihan jokaista, sukupuolen määritelmään katsomatta. 

Allekirjoittanutkin on omat kantapääoppinsa saanut, kun “mä vaan äkkiä nostan tuon tässä huonossa asennossa”. Kun seisoo 90 asteen kulmassa kumarassa ja tajuaa, ettei saa otettua yhtään askelta ilman tähtiä silmiin sinkoilevaa kipua selässä, tietää että ehkäpä ensi kerralla mietin vielä hetken, ennen kuin toimin “ihan nopeesti vaan” 😉

Hae oppia ensiapukurssilta

Kursseilla korostan paljon omaa turvallisuutta auttamistilanteissa sekä 1 sekunnin sääntöä: mieti sekunnin ajan, onko sinun turvallista mennä tilanteeseen ja toimi vasta sitten. Suojaa itsesi heijastinliivein, kypärällä tai muulla tilanteen vaatimalla tavalla. Pidä mukana aina elvytyssuojaa, se madaltaa kynnystä mennä auttamaan vakavassakin tilanteessa. Varmistu, että turvavyöleikkuri on autossasi paikassa, josta sen hätätilanteessa voit saada käsiisi, jos jumiutunut turvavyö onkin omasi. Ensiapulaukun päivittäminen säännöllisesti varmistaa, että onnettomuustilanteessa sinulla on välineet, joilla auttaa loukkaantunutta. Ota rutiiniksesi ladata puhelin aina vaikkapa öisin, näin varmistut, että sinulla on akussa virtaa, jos päivän aikana joudutkin soittamaan hätäkeskukseen.

Muista ylläpitää omaa ensiapuosaamistasi. Lähes poikkeuksetta kurssilaiset kertovat palautteenaan, että nyt kurssin käytyä uskaltaa taas mennä auttamaan, jos jollekin sattuu jotain. Rohkeus kasvaa vain harjoittelemalla taitoja.

Koska sinä viimeksi kävit ensiapukurssin?

Tervetuloa!

Tästä se alkaa! Uudet kotisivut, uusi blogi. TERVETULOA SEURAAMAAN SIVUJA!