044 987 0262

Asiakaspalvelu

Ma - Pe: 9:00 - 18:00

Verkkokauppa 24h

Ensiapua koko perheelle!

Jaa artikkeli

”Ensiavun tulisi olla kansalaistaito!” ”Ensiapua tulisi järjestää jo alakouluissa!”

Oli lauseet, oli toiveet, oli ensiapukoulutusyrittäjä ja suositun Tiluksilla -formaatin emäntä, oli idea. Syntyi Ensiapua koko perheelle -verkkokoulutus.

Ylpeänä voimme viimein tiedottaa, että kesän ajan rakentamamme koko perheen ensiapukurssi on valmis! Tästä ilahtuneena artikkelin verran tietoa kurssista ja sen kehittämisen taustasta Q & A -hengessä.

Miksi?

Sosiaalisessa mediassa nousee toistuvasti keskustelussa erilaiset ensiaputilanteet ja se, miten kukin on niissä toiminut ja millaisia fiiliksiä se on herättänyt. Monet nostavat keskustelussa esiin toiveen, että ensiaputaitoja opetettaisiin jo alakoulusta alkaen. Samoin esiin nousee myös toive, että ensiapukoulutus olisi kaikkien ulottuvilla. 

Aikuiset myös heräävät näissä keskusteluissa itse usein siihen, että omasta ensiapukurssista alkaa olla jo aikaa luvattoman kauan. Ensiapua koko perheelle -kurssi sai sysäyksen juuri näistä toiveista.

Tämä koko perheen ensiapukurssi on myös kivaa yhteistä tekemistä kotona perheen kesken!

Kenelle?

Ensiapua koko perheelle -verkkokurssi on tarkoitettu nimensä mukaisesti koko poppoon yhdessä suoritettavaksi. Lasten kohdalla n. 6–12 vuotta lienee paras suoritusikä yhdessä aikuisen kanssa, ollenkin että myös muun ikäiset saavat varmasti tietoa erityisesti lisämateriaaleista.

Verkkokurssimme EI siis toimi niin, että video laitetaan päälle ja lapsi sen eteen, vaan se on koko perheen ensiapukurssi, joka herättelee ja haastaa ihan jokaista pohtimaan ja harjoittelemaan eri ensiapuaiheita yhdessä.

Lapset oppivat helposti

Lasten oppimiskyky ja -kapasiteetti ovat huimia. Vuosien varrella ehdottomasti parhaan ensiapurastisuorituksen onkin Sannan kouluttajahistorian aikana tehnyt 6–vuotias eskarilainen, jonka rinnalla suurin osa ensihoidon ammattilaisista kalpenisi, niin oppikirjan mukaisesti tämä lapsi tehtävän suoritti!

Lapsilla usein puuttuu se ”mut ku-ajattelu”, johon me aikuiset liian usein sorrumme. Tämä myös usein on syynä siihen, ettemme mene auttamaan onnettomuustilanteessa – ”mut ku jos teenkin jotain väärin?”

Aineistoksi myös kouluihin ja eskareihin

Kurssi sopii myös esikoulu- ja alakoulutasoille opetuksen lisävälineeksi, jolloin aiheita voidaan käydä koko luokan kanssa. Kysy lisää lisenssijärjestelmästämme!

Mitä Ensiapua koko perheelle -kurssi sisältää?

Kurssilla käydään läpi hätäensiavun tilanteet, eli hätäpuhelun tekeminen, reagoimattoman mutta hengittävän henkilön ensiapu, elvytys, vierasesineen poisto hengitysteistä sekä runsaan verenvuodon ensiapu.

Lisäksi kurssilla käydään erilaisia tapaturmatilanteita kuten palovammat, haavat, myrkytykset sekä aivotärähdys. Ensiapua koko perheelle -kurssin pikkusisko tai -veli ”Hätäensiapua koko perheelle” -kurssi sisältää vain hätäensiavun osuuden.

Toiminnallisia oppitunteja

Teemat ja oppitunnit aloitetaan tiiviiden videoiden parissa. Lisäksi jokaiseen aiheeseen liittyy sekä erilaisia pohdintatehtäviä että toiminnallisia harjoitteita, joihin annetaan ohjeistus joko videon aikana tai lisämateriaaleissa.

Aiheissa sekä kurssin lopussa löytyy myös muutamia tietovisoja, joissa voi testata oppimaansa ja vaikka ottaa pienen kisan perheen kesken!

Kurssin päätteeksi suorittaneet saavat todistuksen osallistumisestaan.

Miksi verkkokurssi?

Sanomattakin on selvää, että korona-aika on tuonut haasteita lähikoulutusten järjestämiseen. Ensiavun oppiminen ei kuitenkaan saa estyä rajoitteiden vuoksi, koska tapaturmat ja muut ensiaputilanteet eivät kysele koronarajoitusten tilannetta.

Etenee lapsen tahtiin

Lasten kanssa opetellessa on tärkeä ottaa huomioon lapsen iän- ja luonteenmukaiset eroavaisuudet keskittymiskyvyn sekä toisaalta tietojen omaksumistavan osalta. Sen vuoksi usein lähikoulutuksena järjestettävät kurssit venyvät turhan pitkiksi lapsia ajatellen. Toisaalta ne eivät myöskään mahdollista aina opiskelua lapsentahtisesti aihe kerrallaan.

Aihe kerrallaan

Tämän vuoksi suosittelemmekin lämpimästi suorittamaan Ensiapua koko perheelle -verkkokurssin osissa, oppitunti kerrallaan. Näin lapsen on helpointa omaksua opittua ja rauhassa esittää siihen liittyviä lisäkysymyksiä ilman aikapainetta. Teemojen pariin voi myös tarvittaessa palata useamman kerran.

Miksi kurssin käyttöoikeus kestää 28 vuorokautta?

Moni tietää, että jos jokin on aina saatavilla, se unohtuu. Se, joka asuu lähellä jotain nähtävyyttä, käy todennäköisesti siellä harvemmin kuin se, joka saapuu vain vierailemaan paikkakunnalla. Samalla periaatteella, jos kurssin suoritusaikaa ei rajata, se helposti unohtuu ”taka-alalle”, odottamaan ”sitten kun”-hetkeä. 

Toisaalta taas, koska kurssi sisältää 8 oppitunnin verran aiheita, on hyvä prosessoida edellistä aihetta ennen seuraavaan siirtymistä. Siksi suoritusaikaa pitää olla myös riittävästi.

Näin ollen olemme päättäneet rajata kurssin voimassaoloajan yhteen kuukauteen (28 päivää).

Millaisia kokemuksia kurssista on saatu?

Pyydämme kurssin suorittaneilta aina palautetta kurssista, jotta voisimme kehittää sitä edelleen paremmin palvelevaksi.

Verkkokauppaamme olikin kirjoitettu arvostelu:

”Suoritin kurssin 11- ja 8-vuotiaiden lasten kanssa.

Kurssilla oli tärkeitä sisältöjä koko perheelle opeteltavaksi ja kerrattavaksi. Sisällöt oli tehty tarpeeksi kevyiksi lapsille sisältäen kaiken tärkeän tiedon, kivoja tehtäviä ja videoita, joissa eläimet olivat mukana.

Tehtäviä tehdessä tuli hyviä keskusteluita, ja suosittelenkin kurssin tekoa osissa, noin 30 min kerrallaan toimi meillä!

Kurssi on rakennettu selkeästi ja eteneminen on helppoa. Voin suositella lämpimästi kurssin tekemistä kaikille!”

No nyt kiinnostuin kyllä tosissani. Mistä saan kurssin ostettua?

No meiltäpä hyvinkin! Klikkaa oheista painiketta kurssin ostosivulle päätyäksesi. 

Pssst…

Kurkkaa myös ”making of”-videolta kulissien taakse, mikä onkaan lopputulos kun yhdistetään ensiapukurssi ja Tilusten eläimet. Älä unohda laittaa ääniä päälle!

Nouseeko sinulla mieleesi jotain kysyttävää verkkokurssistamme? Laita kysymyksiä tulemaan niin täydennellään artikkelia.

Tilaa uutiskirjeemme

Uutiskirjeen tilaajana saat tietoa uusista kursseistamme, tuotteistamme sekä pysyt ajan tasalla viimeisimpien blogitekstiemme osalta.

Vastaa

Tiedätkö sinä miten toimia hätätilanteessa?

Liity postituslistalle ja saat ensimmäisten joukossa tiedon uusista blogiteksteistä.