Ensiapua eilen, tänään ja huomenna

Ensiapua eilen, tänään ja huomenna

“Kiitos hyvin järjestetystä yksinyrittäjille räätälöidystä ensiapukurssista, varsinkin käytännön harjoittelut toivat varmuutta toimia myös todellisessa tilanteessa. Mitä enemmän kouluttamiasi henkilöitä kanssaihmisten joukossa on, sitä luottavaisempi olen että hädässä olevat ihmiset saavat tarvitsemaansa apua.” (Antti Tiittanen, Jantec Oy)

Kulunut vuosi on ollut meille antoisa, mahtavia koulutustilanteita, aktiivisia koulutettavia ja vakavasta aiheesta huolimatta myös naurua on riittänyt 😉 Paluu takaisin aktiiviseen työntekoon äitiysvapaiden jälkeen on sujunut huomaamatta näiden kokemusten kannattelemana.

Siitä suurin kiitos teille, kurssilaiset ja yhteistyökumppanit! ❤️

Mitä uutta ensi vuonna?

Ensi vuosi startataan hiukan muuttuvissa kuvioissa: kurssisisältöjen hiomista tulee tapahtumaan jonkin verran, muutokset Punainen Risti Ensiapu Oy:n koulutussopimuksissa tulevat vaikuttamaan myös meidän toimintaamme. Miten, se näkyy, kun päätös mahdollisesta kumppanuussopimuksesta on tehty. Joka tapauksessa ensiapukurssit eivät meiltä lopu ja jokaisesta kurssista saa osallistumistodistuksen. Punaisen Ristin koulutusohjelmien ulkopuolisten kurssien etuna on joustavampi mahdollisuus muokata kurssisisältöjä paremmin kohdeyleisön tarpeita vastaavaksi.

 Ilokseni voin ilmoittaa, että myös uusia kurssisisältöjä saadaan mukaan, kun kouluttajanamme toimiva Hannu Rintala saatiin koulutettua alkusammutuskoulutus AS1 -kouluttajaksi. 2020 aikana tarjolle tulee siis ensiapukurssisisältöjen lisäksi myös alkusammutuskoulutus työpaikoille, harrasteseurojen toimijoille ja muille porukoille! Hannu on kovan luokan toimija, jolla on sammutustehtävistä sekä ensihoidosta pitkä kokemus. Hannusta ja kursseista lisää alkuvuodesta 😊

Ensiapukoulutukset kouluttajan näkökulmasta

Joku minulta joskus kysyi, miksi valitsin juuri ensiapukouluttajan työn. Ehkäpä tuo Antin palaute kertoo sen parhaiten: niin kauan, kun on heitä, jotka eivät uskalla toimia auttamistilanteessa, niin kauan minulla on tekemistä. Jos kursseillani onnistun saamaan ihmisille lisää varmuutta siitä, että pystyy auttamaan vaikkapa ihan vain soittamalla 112, koen onnistuneeni.

 Jokainen ihminen pystyy olemaan hengenpelastaja 

 

 

 

No Comments

Post a Comment